|
|
Oulun seudun senioriopettajat ry
Toimintamme alkoi vuonna 1965 Eläkeopettajat –
nimisenä
kerhona ja jo 11.2.1970 pidettiin opettajaveteraanien kerhon perustava
kokous. Vuonna 1976 nimeksi tuli Oulun Veteraaniopettajat, kunnes
18.5.2006 kerhomme rekisteröityi Oulun Seudun
Eläkeopettajat
ry – nimisenä yhdistyksenä.
Vuosikokouksessa 18.2.2010
yhdistyksen nimi muutettiin järjestön nimen
mukaiseksi eli
Oulun seudun senioriopettajat ry.
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia jäsenten
välisenä
yhdyssiteenä, edistää jäsenten
välistä
virkistys– ja harrastustoimintaa sekä toimia
yhteisten
sosiaalisten ja oikeudellisten etujen ajajana.
Yhdistykseen kuuluvat Oulun lisäksi Hailuoto, Kempele,
Kiiminki, Muhos, Oulunsalo, Tyrnävä ja
Utajärvi.
Toimintaan ovat tervetulleita kaikki Oulun seudun opetusalan seniorit,
myös tänne eläkevuosinaan muuttaneet.
Toivomme,
että mahdollisimman moni senioriopettaja
löytää
omaan elämäänsä sopivaa
aktiviteettia ja näin
voisimme jakaa viihtymisen ja välittämisen kokemuksia
lähimmäisten parissa.
|
Ajankohtaista asiaa
Keskiviikkona 4.7. klo 9 lähtö bussilla Taivalkoskelle, paluu noin klo 23. Jalavan kauppa, opastettu tutustuminen Päätaloinstituuttiin ja Kallioniemeen yms. lounas ja kahdet kahvit, teatteri Tukkijoella. Ilmoittautuminen 20.6. mennessä Sinikka Rahikaiselle 040 519 0890 Maksu 40 € autossa.
Syysretki Suomussalmelle ja Kuhmoon 26. - 28.9.
Jäsenkirje lähetetään 17.8.
Galleriaan lisätty kuvia tutustumisesta vanhaan pappilaan 8.5.2012
Sivut päivitetty 13.5.2012
|
|

|
|
|